Seurakuntavaalit 2014

Seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 9.11.2014. Ennakkoäänestys on ma 27. - pe 31.10.2014.

Tietoa seurakuntavaaleista:
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä: www.turunseurakunnat.fi
Kirkkohallituksen vaalisivut: www.seurakuntavaalit.fi
Usko hyvän tekemiseen Youtube-kanava: linkki

Miksi lähteä ehdokkaaksi?

Ehdokkuus on myönteinen kokemus. Se on kanasalaisaktiivisuuden osoitus, jota suurin osa ihmisistä arvostaa. Ehdokkuudesta saatava palaute on myönteistä. Ehdokkuus vahvistaa kirkkoa. 

Ehdokkaan ei tarvitse tietää kaikkea mahdollista kirkosta, saatikka että pitäisi olla joku uskonoppinut. Kukaan ei edellytä seurakuntayhtymän budjetin tuntemista tai hallintokiemuroiden osaamista. Riittää kun on jokin mielipide jostakin kirkkoon liittyvästä asiasta. Se voi olla vaikka, että perhetyö on tärkeätä, kirkkokuoro on hyvä harrastus tai lähimmäisten auttaminen on kristillisyyden ydin.

Perustietoa seurakuntavaaleista Turussa ja Kaarinassa

Turun ja Kaarinan alueella on kymmenen (10) Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntaa. Yhdessä ne muodostavat Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän.
Turun kaupungin alueella on seitsemän (7)  seurakuntaa: tuomiokirkkoseurakunta, Henrikinseurakunta, Katariinanseurakunta, Maarian seurakunta, Martinseurakunta, Mikaelinseurakunta ja Paattisten seurakunta. Kaarinan kaupungin alueella on kaksi seurakuntaa: Kaarinan seurakunta ja Piikkiön seurakunta. Lisäksi yhtymään kuuluu Turun ruotsinkielinen seurakunta (Åbo svenska församling), jossa on jäseniä koko Turun ja Kaarinan alueelta. 

Joka neljäs vuosi järjestettävissä seurakuntavaaleissa valitaan jokaiseen seurakuntaan seurakuntaneuvosto (8-16 jäsentä) ja yhtymään yksi yhteinen kirkkovaltuusto (51 jäsentä). Molempiin luottamushenkilöelimiin valitaan edustajat seurakunnittain. Useimmissa tapauksissa henkilö on ehdokkaana sekä seurakuntaneuvostoon että yhteiseen kirkkovaltuustoon. Seurakuntaneuvoston jäsenmäärä ja seurakunnan edustajien määrä kirkkovaltuustossa perustuu seurakuntien jäsenmäärään. Mitä suurempi seurakunta sitä enemmän edustajia.

kirkko-
valtuusto 
seurakunta-
neuvosto
Henrikinseurakunta  5 14
Kaarinan srk  6 14
Katariinansrk  6 14
Maarian srk  8 16
Martinsrk  6 14
Mikaelinsrk  6 16
Paattisten srk  2 8
Piikkiön srk  3 12
Tuomiokirkkosrk  5 14
Svenska församling  4 12

Seurakuntaneuvoston puheenjohtajana toimii virkansa puolesta kirkkoherra. Näin ollen seurakuntaneuvostojen jäsenmäärä on yksi enemmän kuin edellä olevassa taulukossa. Ehdokkaita yhdellä ehdokaslistalla voi olla kolminkertainen määrä valittavien määrään nähden yhteiseen kirkkovaltuuston vaalissa ja kaksinkertainen määrä valittavien määrään nähden seurakuntaneuvoston vaalissa.

Kuluneella kaudella (2011-14) suurimmat ryhmät Turun ja Kaarinan kirkkovaltuustossa ja seurakuntaneuvosoissa ovat olleet Kokoomus, Partiotyön ystävät, Sosialidemokraatit ja Yhteinen kirkkomme. Paattisten seurakunnassa ja ruotsalaisessa seurakunnassa suurimmat ryhmät ovat seurakuntakohtaisia ryhmittymiä. Seurakuntaneuvostot kokoontuvat 7 -12 kertaa vuodessa. Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu 7-8 kertaa vuodessa.

Seurakuntaneuvostoissa ja valtuustossa päätetään seurakunnan asioista. Lisäksi luottamushenkilöt ovat seurakunnan maallikkoja, jotka tukevat kirkkoherraa ja muita työntekijöitä heidän työssään. Luottamushenkilöt antavat seurakuntalaispalautteen työn onnistumisesta.

Seurakuntavaalien tärkeitä päivämääriä

27.-31.10. ennakkoäänestys
9.11. vaalipäivä